Nyt ovat pennut lähteneet yksi toisensa jälkeen maailmalle, ja enää on jäljellä Mauno eli M. Dream Weaver, joka lähtee huomenna uuteen kotiinsa Kaarinaan. Kukka leikittää ja viihdyttää onneksi Maunoa, joten pikkumies on edelleen tyytyväisenä pentuaitauksessa. Tässä kuva pienestä puutarhuri-Maunosta.
sunnuntai 24. elokuuta 2008
Talo tyhjenee
Nyt ovat pennut lähteneet yksi toisensa jälkeen maailmalle, ja enää on jäljellä Mauno eli M. Dream Weaver, joka lähtee huomenna uuteen kotiinsa Kaarinaan. Kukka leikittää ja viihdyttää onneksi Maunoa, joten pikkumies on edelleen tyytyväisenä pentuaitauksessa. Tässä kuva pienestä puutarhuri-Maunosta.
tiistai 19. elokuuta 2008
Pennut 7 viikkoa
Kylläpä aika on hurahtanut nopeasti! Pennut täyttivät tänään 7 viikkoa, ja ensimmäinen lähtee uuteen kotiinsa torstaina. Huomenna käväistään vielä silmätarkastuksessa (Ruusa-täti lähtee myös mukaan silmiään tarkastuttamaan, joten siirsin ajan keskiviikolle).
Olemme huristelleet taas autolla ja käyneet Kauniaisissa ja Tuusulassa. Pennut ovat hiljaisia ja rauhallisia autossa. Uusissa paikoissa ne tutkivat rohkeasti ympäristöä, tutustuvat innolla uusiin ihmisiin ja ovat joka lailla tosi reippaita pikku heelerinalkuja.
Tässä 7-viikkoisposeeraukset.

Diamond Dust

Distant Smoke

Dollar Sign

Dream Weaver

Drama Queen

Dutch Diva

torstai 14. elokuuta 2008
Pennut kävivät tänään esittäytymässä Mäntsälän mummolle, joten ne pääsivät autoajelulle yhdessä Kukan ja Nitan kanssa. Mummolan isolla pihanurmella oli pentujen hauska kirmailla, ja Kukkakin innostui leikittämään lapsosiaan. Automatkat molempiin suuntiin sujuivat rauhallisesti, eikä kukaan pennuista voinut huonosti. Hy
tiistai 12. elokuuta 2008
Täällä kasvattaja on ollut hyvin kiireisenä esitellen pentuja päivittäin tuleville omistajille, ystäville ja sukulaisille, joten pahoitteluni blogin päivitysten viivästymisestä! Vihdoin viimein tänään Tanjan avustamana saimme otettua pennuista ekat poseerauskuvat.

Diamond Dust

Distant Smoke

Dollar Sign

Dream Weaver

Drama Queen
Dutch Diva

Diamond Dust
Distant Smoke
Dollar Sign
Dream Weaver
Drama Queen
Dutch Diva
torstai 24. heinäkuuta 2008
Eikan kesäkuulumisia
keskiviikko 23. heinäkuuta 2008
Pennut 3 viikkoa
Pennut ovat nyt kolme viikkoa vanhoja ja tänään ensimmäiset vieraat kävivät niitä ihastelemassa. Kukka otti asian rennosti ja tuli esittelemään lapsosiaan vieraille. Pennut ovat tosi ihanassa iässä, ne jo leikkivät hieman keskenään sekä Kukan kanssa, heiluttavat minulle häntää ja yrittävät jo kovasti taapertaa eteenpäin pienillä jaloillaan. Kynsiäkin on taas leikattu. Suunnitelmissa olisi siirtää pennut makuuhuoneesta keittiöön lähipäivinä.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
Askarointia
Pennut alkavat availla silmiään yksi toisensa jälkeen. Kaikilla on nyt silmät vähintään hieman raollaan.
Äiti-Kukka huolehtii lapsista edelleen hyvin, mutta välillä Kukka haluaa mennä pentujen luota olohuoneeseen katsomaan tv:tä ja oleskelemaan "aikuisemmassa" seurassa. Se myös lähtee mielellään pienille kävelyille ja syö kovalla ruokahalulla. Välillä se piilottelee sänkyymme puruluita ja siankorvia, joita se ei jaksa syödä kokonaan.
Pentujen kynsiä on leikattu jo pariin otteeseen ja matolääkettäkin ne ovat saaneet ensimmäisen kerran. Viimeisessä kuvassa ovat pojat rivissä, tasaista porukkaa vai mitä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)