sunnuntai 24. elokuuta 2008

Talo tyhjenee


Nyt ovat pennut lähteneet yksi toisensa jälkeen maailmalle, ja enää on jäljellä Mauno eli M. Dream Weaver, joka lähtee huomenna uuteen kotiinsa Kaarinaan. Kukka leikittää ja viihdyttää onneksi Maunoa, joten pikkumies on edelleen tyytyväisenä pentuaitauksessa. Tässä kuva pienestä puutarhuri-Maunosta.

tiistai 19. elokuuta 2008

Pennut 7 viikkoa

Kylläpä aika on hurahtanut nopeasti! Pennut täyttivät tänään 7 viikkoa, ja ensimmäinen lähtee uuteen kotiinsa torstaina. Huomenna käväistään vielä silmätarkastuksessa (Ruusa-täti lähtee myös mukaan silmiään tarkastuttamaan, joten siirsin ajan keskiviikolle).

Olemme huristelleet taas autolla ja käyneet Kauniaisissa ja Tuusulassa. Pennut ovat hiljaisia ja rauhallisia autossa. Uusissa paikoissa ne tutkivat rohkeasti ympäristöä, tutustuvat innolla uusiin ihmisiin ja ovat joka lailla tosi reippaita pikku heelerinalkuja.

Tässä 7-viikkoisposeeraukset.


Diamond Dust


Distant Smoke



Dollar Sign



Dream Weaver



Drama Queen



Dutch Diva

torstai 14. elokuuta 2008







Pennut kävivät tänään esittäytymässä Mäntsälän mummolle, joten ne pääsivät autoajelulle yhdessä Kukan ja Nitan kanssa. Mummolan isolla pihanurmella oli pentujen hauska kirmailla, ja Kukkakin innostui leikittämään lapsosiaan. Automatkat molempiin suuntiin sujuivat rauhallisesti, eikä kukaan pennuista voinut huonosti. Hyviä reissukoiran alkuja siis!

tiistai 12. elokuuta 2008

Täällä kasvattaja on ollut hyvin kiireisenä esitellen pentuja päivittäin tuleville omistajille, ystäville ja sukulaisille, joten pahoitteluni blogin päivitysten viivästymisestä! Vihdoin viimein tänään Tanjan avustamana saimme otettua pennuista ekat poseerauskuvat.

Diamond Dust


































Distant Smoke































Dollar Sign


































Dream Weaver

































Drama Queen





























Dutch Diva