sunnuntai 24. elokuuta 2008

Talo tyhjenee


Nyt ovat pennut lähteneet yksi toisensa jälkeen maailmalle, ja enää on jäljellä Mauno eli M. Dream Weaver, joka lähtee huomenna uuteen kotiinsa Kaarinaan. Kukka leikittää ja viihdyttää onneksi Maunoa, joten pikkumies on edelleen tyytyväisenä pentuaitauksessa. Tässä kuva pienestä puutarhuri-Maunosta.

tiistai 19. elokuuta 2008

Pennut 7 viikkoa

Kylläpä aika on hurahtanut nopeasti! Pennut täyttivät tänään 7 viikkoa, ja ensimmäinen lähtee uuteen kotiinsa torstaina. Huomenna käväistään vielä silmätarkastuksessa (Ruusa-täti lähtee myös mukaan silmiään tarkastuttamaan, joten siirsin ajan keskiviikolle).

Olemme huristelleet taas autolla ja käyneet Kauniaisissa ja Tuusulassa. Pennut ovat hiljaisia ja rauhallisia autossa. Uusissa paikoissa ne tutkivat rohkeasti ympäristöä, tutustuvat innolla uusiin ihmisiin ja ovat joka lailla tosi reippaita pikku heelerinalkuja.

Tässä 7-viikkoisposeeraukset.


Diamond Dust


Distant Smoke



Dollar Sign



Dream Weaver



Drama Queen



Dutch Diva

torstai 14. elokuuta 2008







Pennut kävivät tänään esittäytymässä Mäntsälän mummolle, joten ne pääsivät autoajelulle yhdessä Kukan ja Nitan kanssa. Mummolan isolla pihanurmella oli pentujen hauska kirmailla, ja Kukkakin innostui leikittämään lapsosiaan. Automatkat molempiin suuntiin sujuivat rauhallisesti, eikä kukaan pennuista voinut huonosti. Hyviä reissukoiran alkuja siis!

tiistai 12. elokuuta 2008

Täällä kasvattaja on ollut hyvin kiireisenä esitellen pentuja päivittäin tuleville omistajille, ystäville ja sukulaisille, joten pahoitteluni blogin päivitysten viivästymisestä! Vihdoin viimein tänään Tanjan avustamana saimme otettua pennuista ekat poseerauskuvat.

Diamond Dust


































Distant Smoke































Dollar Sign


































Dream Weaver

































Drama Queen





























Dutch Diva

torstai 24. heinäkuuta 2008

Eikan kesäkuulumisia


Sillä aikaa kun Kukka on hoitanut ahkerasti pentujaan, on lapsosten isä viettänyt railakasta kesää Keski-Suomessa. Tässä muutama kuva Eikasta: ensimmäisessä se on kalassa ja istuskelee järvellä veneessä. Toisessa Eikka sovittaa hivenen liian pieniä pelastusliivejä.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Pennut 3 viikkoa

Pennut ovat nyt kolme viikkoa vanhoja ja tänään ensimmäiset vieraat kävivät niitä ihastelemassa. Kukka otti asian rennosti ja tuli esittelemään lapsosiaan vieraille. Pennut ovat tosi ihanassa iässä, ne jo leikkivät hieman keskenään sekä Kukan kanssa, heiluttavat minulle häntää ja yrittävät jo kovasti taapertaa eteenpäin pienillä jaloillaan. Kynsiäkin on taas leikattu. Suunnitelmissa olisi siirtää pennut makuuhuoneesta keittiöön lähipäivinä.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Askarointia



Pennut alkavat availla silmiään yksi toisensa jälkeen. Kaikilla on nyt silmät vähintään hieman raollaan.

Äiti-Kukka huolehtii lapsista edelleen hyvin, mutta välillä Kukka haluaa mennä pentujen luota olohuoneeseen katsomaan tv:tä ja oleskelemaan "aikuisemmassa" seurassa. Se myös lähtee mielellään pienille kävelyille ja syö kovalla ruokahalulla. Välillä se piilottelee sänkyymme puruluita ja siankorvia, joita se ei jaksa syödä kokonaan.

Pentujen kynsiä on leikattu jo pariin otteeseen ja matolääkettäkin ne ovat saaneet ensimmäisen kerran. Viimeisessä kuvassa ovat pojat rivissä, tasaista porukkaa vai mitä!

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Lähes kaksiviikkoiset pennut


Olin viikonlopun reissussa ja Antti hoiti pentuja sen aikaa. Kotiin tullessani odotti hauska yllätys: hieno, uusi pentulaatikko! Edellisten pentujen kanssa käyttämäni laatikko oli lainalaatikko tutulta kasvattajalta, ja olen etsinyt samantyylistä laatikkoa jo vuoden. Nyt Antti oli löytänyt lähes samanlaisen, tosi hyvän laatikon!

Pennut olivat kasvaneet huimasti kolmessa päivässä. Niille oli tullut enemmän pohjavillaa ja ne olivat tulleet pörröisemmiksi. Toinenkin hauska yllätys oli odottamassa: toinen narttupennuista oli juuri avannut silmänsä!

Kukka syö hyvin, maitoa tulee mukavasti ja nyt uutena herkkuna ovat kaalilaatikko, raejuusto sekä puolikostea täysravinto nimeltään Natural Menu.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Viikon ikäiset pennut

Pennut kasvavat tasaiseen tahtiin. Tässä kuvia viikon ikäisistä pikkuheelereistä!















sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Kuudes päivä




Siirsin tänään pennut hieman erilaiseen, pitempään pentulaatikkoon. Kukka oli mukana muuttotouhuissa, ja oli selvästi tyytyväinen tähän uuteen ratkaisuun.

Kukka tekee kanssani monta lyhyttä lenkkiä päivässä, jotta jälkivuoto ja mahdolliset sisälle jääneet jälkeiset tulisivat ulos mahdollisimman pian. Kukka tulee pyytämään ulosmenoa ja malttaa olla jonkun aikaa ulkona, mutta melko pian se haluaa kääntyä ja sitten kotiin päin on aina kova kiire. Sisälle tullessamme se menee aina heti ensimmäisenä tarkistamaan pentujen tilanteen.

Pennuilla on oikeastaan kahden eri sävyisiä tan-värejä, näistä kuvista huomaa aika hyvin nuo joidenkin pentujen hieman vaaleammat, punertavammat merkit ja sitten toisten pentujen harmahtavammat, tummemmat merkit.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Viides päivä


Jouduin eilen tekemään hieman säätöä pentulaatikossa, koska ulkona oli tosi lämmin ja pentuhuoneessa (eli meidän makuuhuoneessa) suorastaan kuuma. Lämpötyynyn siirsin ihan laatikon yhteen reunaan, mutta Kukalle jää iso viileämpi alue, missä sen on hyvä makailla ja imettää pentuja.

Koko eilispäivä meni jännittäessä Ruusan World Dog Show:n tuloksia. Hienostihan siellä meni, Ruusa nappasi narttujen sertin ja näin ollen se sai Ruotsin ja Pohjoismaiden muotovalionarvot lisää titteleihinsä. Ruusa oli esiintynyt kauniisti Jonnan kanssa, ja sai hienon arvostelun - tosin tuomari oli ollut sitä mieltä, että Ruusa on hivenen tuhdissa kunnossa :D

Pennut kasvavat tasaista tahtia, mutta ulkonäköeroja alkaa näkymään jo hieman selkeämmin pään muodoissa, karvan pituuksissa, tan-väreissä ja yleisessä olemuksessa. Niitä on tosi hauska seurailla ja Kukka onneksi on sitä mieltä, että on ihanaa kun koidan sen kanssa yhdessä pentuja. Se luottaa täysin siihen, mitä pennuille teen, vaikka pikku vikinää kuuluisikin kun esimerkiksi siirtelen pentuja tai vaihdan alustaa pentulaatikkoon.

torstai 3. heinäkuuta 2008

Kolmas päivä

Kukka oli jälleen aamuyöstä hieman levoton, mutta pennut eivät enää piipittele, vaan joko syövät innokkaasti tai nukkuvat rauhallisesti. Kukan maidontulo on jo aika runsasta ja se syö hyvällä ruokahalulla mössöä, missä on turvotettua Purina Pro Plan Puppy -penturuokaa, kermaviiliä, hieman paistijauhelihaa sekä riisi-ohra-pellavansiemenpuuroa höystettynä kaurahiutaleilla, valkosipulilla ja ruokaöljyllä. Lisäksi Kukka on saanut tänään vielä kalsium-D-vitamiinitabletteja.

Antti hoiti tänään pentuja sen aikaa, kun pakkasin Ruusan tavaroineen autoon ja kuskasin ne Tampereelle. Ruusa lähti ystävieni Mollan ja Jonnan mukana Tukholmaan World Dog Show:hun ja heelerit (yhteensä 23 kpl) ovat heti huomenna kehässä, tuomarina on suomalainen Elina Haapaniemi. Huomisaamu alkaa siis Ruusan puolesta jännittäen ja tuloksia odottaen! Ruusa pääsi reissuun oikein herrasmiesseurassa: sen matkakavereina ovat Mollan afgaaninvinttikoirat Paavo ja Lauri.

Pentujen nimiäkin alkaa olla jo valmiiksi mietittynä - Hollantiin on lähdössä Dutch Diva! Kukan kasvattajalta Lynneltä tuli myös onnittelut pentujen johdosta :)

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Toinen päivä


Yöllä Kukka oli levoton, ja pennut piipittivät. Ilmeisesti maitoa tuli hieman huonosti ja pennut olivat nälissään, joten juotin Kukalle pariin otteeseen ison kupin lämmintä velliä, mihin olin lisännyt ripauksen maksalaatikkoa, kermaviiliä ja jauhelihaa. Lisäksi annoin pari Citro-Oska-tablettia. Tämän kalsium- ja nestetankkauksen jälkeen pennut hiljenivät ja Kukka rauhottui. Tätä tankkausta olen jatkanut tänäänkin.

Pennut ovat päivässä pullistuneet mukavasti ja ovat jäntevän oloisia. Keskenään ne ovat hyvin samankokoisia.

Kennelliitossa on usean viikon rekisteröintiruuhka, joten yritän miettiä pennuille jo nimet hyvissä ajoin valmiiksi.

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Syntymä



Kukka synnytti aamuyöllä reippaaseen tahtiin kuusi pentua: ensin syntyi kaksi narttua ja sen jälkeen neljä urosta. Kukka hoitaa pentuja huolellisesti ja rakkaudella. Pennut ovat melko samankokoisia, elinvoimaisia ja kovia syömään :) Kaikki ovat väriltään black & tan, kenelläkään ei ole valkoisia merkkejä. Tan-värit ovat lähes kaikilla aika tummat tällä hetkellä.

Olen näkevinäni sekä emän että isän piirteitä niiden päissä ja monilla näyttäisi olevan pikkuruiset jäniksenkoivet eli isänsä hyvin kulmautunut takaosa.

Alla Ainsleyn ja Kukan hääkuva ;)